tiistai 24. syyskuuta 2013

TRIKOOPANNUNALUSIA

Ohhoh! Nyt voisi vedellä useammankin ruksin seinään, nimittäin meitsi on saanut valmista kässärintamallakin! Pidin viime perjantaina vielä yhden kesälomapäivän ja valmistauduin lauantaisiin tupareihini tyylilleni uskollisesti viime tipassa. :) Sain vihoviimein sullottua sängyn alle järjestettyä viimeisetkin muuttotavarani, ommeltua verhoni ja tuunattua muutenkin muutamia juttuja. Illalla innostuin vielä virkkaamaan trikookuteesta parit pannunaluset. 



Molempiin näihin löysin inspiraation ja ohjeen Eilen tein -blogista. Ovat olleet värkkäyslistallani melkein vuoden päivät, joten oli jo aikakin! Ihan älyttömän nopeita olivat muuten virkata. Ei siinä monia minuutteja kulunut. Sopisivat hyvin jopa viime hetken tuliaisiksi kelle vain! 



Näistä kuteista piti tulla mulle matto. Mutta sitten tajusin, että neljä ostamaaani väriä olivatkin kahta eri paksuutta, joten alkuperäinen idea meni uusiksi. Matto on jälleen takaisin mietintämyssyssä...



Kyl on hienot! Joku tai jotkut saa ehkä vielä joululahjaksi tällaisia tänä vuonna... ;) 



Ja hei, muistattehan vielä lankakaupan loppuunmyynnin ja ALET!!!!!! :)

perjantai 24. toukokuuta 2013

KÄSILLE TEKEMISTÄ

Vähitellen alan potemaan vieroitusoireita neulomis- ja virkkaamislakostani. Onhan tätä jo kestänytkin se neljä viikkoa! Tähän asti on mennyt ihan hyvin. Olen keksinyt käsilleni kaikenlaista tekemistä...


Olen upottanut sormeni multaan. Ihanan terapeuttista muuten. Partsilla on nyt kaksi lavallista jos minkämoista purnukkaa täynnä siemennystä ja valmiitakin taimia. Miettikää, että kylvin tasan viikko sitten nuo taka-alalla näkyvät pinaatit - ja ne on jo isolla versolla! Huippua! :D


Sitten olen testaillut paleo-tyyppisiä reseptejä - kuten tämä mökkimetsän villiyrttisalaatti.


Onhan sitä käsillä tekemistä silloinkin, kun pitelee huippuhyvää uutta kirjaa hyppysissään. Tykkään.

Kyllä mulla silti semmoinen kutina on selkärangassa, että joudun kaivamaan koukun esiin ANY DAY NOW! Omista vanhoista trikoopaidoista revitty kude, hamppulanka ja virkkuukoukku pyörii ehkä pian käsissä... :)

perjantai 17. toukokuuta 2013

BLOGI 1 VEE :)

Tänään La Mimmiita -blogi on ollut vuoden olemassa! Onnea sille - ja mulle jaksamisesta. :D Siispä vähän muisteloa ja highlighteja ja sitten vielä vähän muuta infoa.

Nämä kaksi olivat blogin ekoja tekeleitä. Olen tykännyt kovasti kumpaisestakin. Ihan mun värisiäkin. :)


Sit mä oon vähän korutehtaillut.... Tätä simpukkakorua oon käyttänyt kovasti. Lempivärit tässäkin! :)


Partsijutskat on taas ajankohtaisesti lähellä sydäntä. Toisesta blogistani voi vilkaista, kuinka laitoin tänään siementä vakoon... ;)


Kultaclutcheja mä olen tehtaillut kaksinkappalein. Tykkään! Ja niin tykkää kaverikin, jonka clutch mulla on edelleen korjauksen alla...kröhöm...


Sit mä virkkasin kokonaisen puullisen kukkasia sun muita Knit 'n' Tagiin... Huippu tapahtuma. Odottelen uutta... :) Tuo postaus on muuten ollut blogin neljänneksi suosituin.


Superiisi villapaita onkin ollut sitten sijalla kolme katsotuimmissa. Tykkään kyllä itsekin kovasti.


Hopeasijalla - tadaa - purkkapallotuubihuivi! Veikkaan villisti, että kaikkia tuubihuivin ohjetta googlanneita tuo ei ole miellyttänyt... :D


Ja all time winner is HELPOIN BOLERO IKINÄ! :) Yllättävästi tämä taas ei ole ollut oma suosikkini.

 
Mietin kuumeisesti, että mikä olisi oma ultimatesupersuosikkini. Ja kyllä se vaan viimeisen vuoden aikana on tainnut olla tämä musta lenkkivirkattu hapsuliivi! On se vaan niin PÄHEE (vaikka musta onkin)!!! :D


Sitten vielä sitä infoluontoista asiaa. IHAN KAIKKI langat ja muutkin tuotteet on nyt ALE - REBAJAS - SALE!!!! Blogin ja lankakaupan synttäreiden kunniaksi. Ja tätä iloa kestää aina ensi maanantaihin 20.5. asti!

Shopshopshop siis!  :)


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

KASARITROPIIKKI

Oon mä jotain saanut aikaiseksikin! :D Nimittäin synttärikekkereihini ihanan tropiikin värisen ja hieman kasarihenkisen pötkylätopin. Ostin joskus talvella henkkamaukalta tarjouksesta kaksi tuommoista huivia. Leikkasin pätkät pois, surruttelin sivusaumat ja yläreunaan tein kuminauhakujan. Valmis! :) Ja ihanat samanhenkiset korvikset löysin myös. Lenkkivirkkausliivi on nähty täällä ennenkin.


Ja kekkereiden tarjottavista on juttua täällä toisessa blogissa. :)

perjantai 3. toukokuuta 2013

SIKSAK-HUIVI LINTSILLÄ

Onpas sitä tovi päässyt vierähtämään edellisestä kerrasta blogin puolella! Syytän ihan surutta siitä päivätyötäni, joka on kuukauden päivät ollut lievästi ilmaistuna haasteita täynnä. Viikko sitten tuli kuitenkin jotain valmistakin, kun päättelin pitkään tekeillä olleen siksak-huivini viimeiset langanpätkät junassa matkalla Helsinkiin.

Oli jotenkin symppistä, kun vieressäni istunut keski-ikäinen nainen oli selkeästi istunut junassa pitkään tekemättä mitään. Kun kaivoin oman työni esille, tohti nainenkin kaivaa kutileensa ja ryhtyä neulomaan. :)


Olin siis matkalla Helsinkiin viettämään tyttöjen viikonloppua. Lauantaina kurvasimme Lintsille. Noin niinkuin kuvaannollisesti - oikeasti kävelimme. Oli meinaan mun ja siksak-huivin ihka eka kerta Linnanmäellä. Särkänniemen kupeessa kasvaneena ei ole tosiaan tullut käytyä muissa huvipuistoissa Suomessa. Mikä turisti! :)


Huivin ohje on siis tammikuun Suuri Käsityö -lehdestä. Tosin moderoin sitä vähän. Raidatkin on ihan miltä-nyt-kulloinkin-sattui-tuntumaan-järjestyksessä. Lankana bambulanka neljässä eri värissä.

 
Tälle viikonlopulle olisi luvassa vähän juhla-asusteen väkästämistä ensi viikon synttärijuhlallisuuksiin. Meitsi ja La Mimmiita juhlii nimittäin kumpikin synttäreitään silloin. Ehkä jotain pientä extrakivaa lankakaupankin puolella luvassa... :)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

LUOMUPUUVILLAPILVEN REUNALLA NEULETAKKI

Olipas siinä pitkä titteli uusimmalle tekeleelle. :) Tämä tulevan pikkuisen pojan neuletakki sai inspiraationsa Muita ihania -blogin Tiinan pilvenreunalla-villatakista. Tätä ohjettahan saa ihan valmiina Kerästäkin, mutta koska halusin ihan pienelle vauvalle sopivan takin, päädyin soveltamaan. Taas.


Tänään oli vähän haikea päivä. Mun kiva päivätyökaverini jäi nimittäin äippälomalle. Utelin jo aiemmin, että tykkääkö tuleva äiti hempeän pastellisista väreistä vai vähän kirkkaammista. Kuulemma kirkkaammista, joten tässä lopputulos.


Pilvenreunus-kuvion sävelsin ihan itse alkuperäinen mielessäni. Jouduin kuitenkin sovittelemaan kuviota kokonaissilmukkamäärään sopivaksi. 


Tämän neuletakin neulominen oli minulle jokseenkin uroteko. Ensinnäkin en tykkää kauheasti neuloa pienillä (eli siis 4:n) puikoilla. Toisekseen en perusta kauheasti kuvioneuleista, siis sellaisista, joissa samalla rivillä joutuu kuljettamaan useampaa lankaa. Ei ollenkaan rentouttavaa! Kolmannekseen vihaan lankojen päättelyä. Kaiken kukkuraksi seurasin suht orjallisesti Suuren Käsityölehden tammikuista ohjetta numero 45 takin mallia ja oikeaa kokoa varten. So outta my comfort zone! No sielläpä se kehittyminen kuulemma tapahtuu. :)


Sovelsin vähän Käsityölehdenkin ohjetta. Päätin jättää sivusaumat väliin ja neuloin etu- ja takakappaleen yhtenä kappaleena. Vielä kun osaisi tehdä oikeaoppisesti nuo raglan-päättelyt ja saisi aikaiseksi tosi nätit raglan-saumat. Ehkä sitten ensi kerralla...


Lankana toimi tällä kertaa luomupuuvillan ja bambun sekoite eli Bambino-lanka. Ihana lanka varsinkin lapsille! Väreinä White, Jacaranda, Lemonade ja Teal. Nuo verkkokaupan värit ovat muuten vähän hailakoita todellisuuteen verrattuna.

Taidanpa jatkaa iltaa jälleen siksak-huivin merkeissä. Se on niin pirun hidas, että tämä takatalvi ehtii vaihtua varmaan kesäksi, ennen kuin on valmista...

lauantai 23. maaliskuuta 2013

HAMPPULANKAKASSI

Tästä piti tulla ostoskassi, mutta koska olen jo niin kesäfiiviksissä, niin nimeän tämän biitsikassiksi! 8-) Tai siis saahan tällä nyt roudata ihan mitä lystää.


Olen löytänyt viime aikoina itsestäni uusia puolia. Tykkään nähtävästi nykyään myös luonnonvärisistä jutuista. Kuten huomaa hamppu- ja nokkoslankainnostuksestani sekä esimerkiksi tuosta Ikean kukkaruukusta. :) Jotain väriä täytyi tähänkin tekeleeseen saada, joten tuunasin sitä vähän Tigerista löytämilläni puuhelmillä. Vähänkö olisi tullut makea, jos olisi jaksanut virkata näitä sekaan koko kassiin. Mutta en jaksanut, joten sangat riitti.


Kassissa on vähän tiiviimpi pohja ja loput on virkattu lenksuilla.


Sangat on tehty niin, että ensin pujotellaan helmiä lankaan ja sitten virkataan. Joutuu siis pätkäisemään tietyn pituisen pätkän. Toinen vaihtari on, että pätkäsee langan ennen sankoja, pujottelee helmet ja sitten aloittaa uudella langalla.


Tää pakkais termarinsa, bikininsä ja sandaalinsa ja sit tää lähtis biitsille...


...siis kolmen kuukauden päästä! *huoh*  Voikohan hamppukassista muuten jäädä kiinni tullissa??? :D


Reissua odotellessa voisin vaikka raapustaa teille ohjetta. :)

Tarvitset siis hamppulankaa - nokkoslankakin käy - vajaan vyyhdin verran. Ja virkkuukoukun kokoa 4.

Virkkaa 5 ketjusilmukkaa ja yhdistä renkaaksi.
Virkkaa 15 pylvästä renkaaseen.
Virkkaa joka pylvääseen 2 pylvästä, eli yht. 30 pylvästä. (Eka pylväs=2 kjs.)
Virkkaa joka toiseen pylvääseen 1 pylväs ja joka toiseen 2 pylvästä.
Virkkaa samalla tavoin kuin edellinenkin kerros.
Virkkaa 2 pylvästä samaan, 2 pylvästä omiinsa, 2 samaan, 2 omiinsa jne...
Kassin pohja muodostuu siis viidestä pylväskerroksesta ja seuraavaksi tulee verkko-osuus.

Virkkaa 6 ketjusilmukkaa, yhdistä piilosilmukalla kolmanteen edellisen kerroksen pylvääseen. Toista monta kertaa... Eli joka kolmanteen edellisen krs:n pylvääseen tulee kiinnitys ja väliin ja kaksi pylvästä.
Toisella verkkokerroksella "kiipeä" kolmella piilosilmukalla edellisen kerroksen (ensimmäisen) lenksun kolmanteen silmukkaan ja siitä jälleen sama rumba kuudella piilosilmukalla aallonharjalta toiselle. :) 
Tee yhteensä 25 "lenksukerrosta".
Sen jälkeen vielä viimeinen lenksukerros vähän eri tavalla. Eli nyt siirryt aallonharjalta toiselle vain kolmella kjs:lla (kuuden sijaan). Näin kassin aukosta ei tule lerpsu.

Kassin sangat virkataan kolmella pylväällä jonoa. 
Eli virkkaa kassin reunaan 3 pylvästä (1.=2kjs.). Käännä työ ja toista sama juttu. Puuhelmet virkkasin aina joka toiselle kerrokselle. Kahden pylvään jälkeen otin langalle pujotetun helmen ja asettelin sen kohdilleen ja sitten vielä viimonen pylväs. Yhteensä sangassa on 24 kolmen pylvään kerrosta. Sitten vaan virkataan sangan toinen pää kiinni kassin reunaan jälleen. Väliin jätin 8 "lenksua". Tee vielä toinenkin sanka.


VALMIS! :)

Yksi vyyhti on muuten riittänyt tähän mennessä niin kuorintakintaaseen kuin tähän kassiinkin. Jäi jopa joku epämääräinen myttykin vielä. 

lauantai 16. maaliskuuta 2013

HAMPPUPESUKINNAS

Viimeistelyt ja päättelyt on kyllä ihan vihoviimeistä hommaa! Se tuli taas todettua, kun tämä pesukinnas valmistui vasta tänään. Kun en vaan jaksanut virkata reunoja yhteen. No mutta nyt on vihdoin valmista. :) 

Tämmöinen kinnas ilahduttaisi muuten vaikka mökkituliaisena. Kaveriksi esim. Mummi ja minä -saippua tai joku käsintehty saippua - vaikka täältä. ;)


Ajattelin testata tuota kinnasta ensin kuivaharjaukseen ja sitten märkänä ihan saippuan kanssa. Pakkanen kuivattaa inhasti mun ihoani ja kaikki keinot pitää kokeilla!
 

Hamppuhanskallahan voi skrapata myös vihanneksia, ei pelkästään omaa ihoa. :)


Tämä on tehty siis hamppulangasta, mutta myös nokkoslanka toimii. Puikot kokoa 4 ja päättelyyn sopii parhaiten pieni virkkuukoukku.
 

Ohje:
Luo 20 silmukkaa.
Neulo ainaoikein 124 kerrosta. (Eli ainaoikein-neuleessa 62 näkyvää "lainekerrosta".) Päättele neule.
Taita keskikohdasta ja päättele virkkuukoukulla reunat yhteen.
Valmis! 

Helppoa kuin heinänteko. Tai siis hempunteko. :D

(Koukulla on jo valmistumassa lisää hamppu- ja nokkosvinkkejä...)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

SUPERIA HAMAHELMITERAPIAA

Mä olen viikonloppuna hoidellut lapsuuden traumojani hamahelmiterapialla. Ei siis mitään kovin vakavia traumoja, vähän vaan. Mulle ei nimittäin lapsena kerrottu, että hamahelmiä voi sulattaa silitysraudalla kuvioiksi!!! Koin suurta vääryyttä ja traumatisoiduin, kun yhdellä edellisellä työpaikalla vanha työkaverini toi töihin näytille lastensa aikaansaannoksia. Miten multa oli pimitetty tuo tieto yli 20 vuotta? Noh, nyt mun kätköistä löytyy tuhansia erisävyisiä hamahelmiä ja muutama valmis tuotoskin. Ja haavat on sulatettu umpeen. :)


Tein kaverille tuparilahjaksi legendaarisia Super Mario Bros -kuvioita lasinalusiksi. Tosin kävi taas vanhanaikaiset ja ehdin saamaan valmiiksi lauantai-iltaan mennessä vain Marion ja Luigin. Hei Muru, nämä loput on muuten sitten sulle kans! <3 :)


Värit valkkasin sen ainoan oikean version, eli vuonna -85 lanseeratun Super Mario Bros 1:n mukaisesti. Kasaria sen olla pitää! Mä olen kuitenkin ala-asteikäni hakannut sormet verillä nimenomaan sitä alkuperäistä peliä. Isäni sanoi aina, että tuon Luigin täytyy olla maalari (niinkuin iskäkin oli), koska sillä on valkoiset haalarit ja lakki. Mario on sitten varmaan muurari... :)



 Näiden helmien asettelu on niin terapeuttista, etten meinannut raaskia jättää näitä ja oli vähällä että olisin skipannut illanistujaiset ja jäänyt kotio askartelemaan lauantai-illaksi. Kipeetä! :D



Sitten vähän Tamperetriviaa paikallisille. Sinellissä oli hamat halvennuksessa, esim. hyviä "ihonvärejä". Kävelykadun Tiimarista ei löytynyt tarpeeksi isoja alustoja, ainoastaan ihan pieniä. Harrasteesta löytyi sitten monipuolinen valikoima sekä alustoja, että helmiä. Näytti alustakin olevan laadukasta tekoa, kun ei sulanut mun silitysraudan hinkkauksesta. :)


Tiedoksi hama-amatööreille, että mä ainakin silitin ihan kolmella pisteellä. Muista laittaa raudan ja helmien väliin vaan leivin- tai voipaperia. Sitäkään en olisi tiennyt googlettamatta. Silittämisen jälkeen kun asettaa jotain painavaa tuotoksen päälle, niin se ei käpristy.


Kun on tarpeeksi tohkeissaan, niin saattaa käydä näin! Kyssäristä tulikin vahingossa peilikuva. OHO! o_0 No tuo keltainen olikin liian halju, joten teen uuden. :)

On muuten ihan makuasia, että kenelle "oikeinpäin" on sulanut puoli ylöspäin ja kenelle toisinpäin... Mä tykkään, että sulapuoli on alaspäin. 

Eilen tein -blogista löytyy muuten tosi kivoja pelihahmoja sun muuta hamoista tehtynä. Mä en tosin tunnistanut noita uudempia pelejä. Mä oon varmaan vaan niin vanha! :D 

Terapia jatkuu... ja voi olla että muutama kaveri SAA lahjaksi tulevaisuudessa näitä hamahelmijuttuja...haha... :D



tiistai 5. maaliskuuta 2013

MESSURAPSAA JA UUTUUKSIA

Huh touhotukselle! Nyt on Wanhan Sataman kässämessut messuiltu! Kivaa oli ja odotukset ylittyivät. Meitsi on aivan totaalisen rättipoikkipinoon. Vieläkin. Perjantaista sunnuntaihin oltiin menossa aamusta iltamyöhään. Eilen sitten reippaana aamulla päivätöihin. Noot! :D


Paljon jäi suunnitelmista vielä toteuttamatta, enkä ollut ihan täysin tyytyväinen osastooni. Mutta ei se mitään, opitaan tästä harjoituskerrasta ja syksyllä sitten uusiksi! Nyt on onneksi puoli vuotta taas aikaa valmistautua. :)


Koottuja lausahduksia messuilta. "Hei tuolla on sitä bambua nyt!" "Mitä tästä nokkosesta ja hampusta oikein voi tehdä?" "Ihana pöllö!" Ja Baawon ohjeethan tekivät kauppansa. Niin ja vaahtokarkit kanssa. :)


Messuassarillekin valmistui ajoissa helpoin bolero ikinä. Se innostui neulomisesta ja bolerosta niin kovin, että aloitti messuilla ihan itse oman helpoimman boleronsa ikinä. Vaikka on aina ollut heppatyttö, eikä mikään kässätyttö. Oonkohan mä aivopessyt tarpeeksi vai onko se sitä kun aletaan muistuttaa toisiaan...  Joskus meitä on luultu siskoksiksi. Tällä kertaa meitä luultiin kaksosiksi. o_0


Kun messuodotukset olivat täyttyneet, uskaltauduin itsekin vähän shoppailemaan. Ensimmäisenä suuntasin tottakai Teippitarhan osastolle. Nää on vaan niin ihania! Messuassarin mielestä nää on tosin vaan teippejä...


Mun sisäinen Gaudini on jo pitkään vaatinut ulospääsyään! Viime syksynä hankin himoison saviruukun, joka odottaa mun ekaa mosaiikkitaideteostani. Ninkusta tämän ekan taulun tyyliin... MosaiikkiMiljöö tarjosi sopivaa matskua.


Iih, lankakauppiaan uusi ja ikioma teemaan sopiva kahvimuki!!! Miul todellakin on neuloosi! :D Koukuttavia ovat nuo virkkuset.


Sitten niitä uutuuksia! Nyt on nettiputiikkiinkin saapunut hamppu- ja nokkoslankaa. Vasemmalla kuvassa hamppu ja oikealla nokkonen. Nettiputiikista voi lukea jo vinkkejä eri käyttötarkoituksiin. Teen näistä vielä erillisen postauksen, kunhan pääpiuhani taas lyhenevät normipituuteensa...


Eri villiin saapui myös uusia värejä. Oma lempparini on luonnollisesti tuo turkoosi! :) Messuhitiksi näytti kuitenkin muodostuvan hieman korallinpunainen väri.

Jaahans, se olisi tältä päivältä tässä. Eihän tässä ole töitä pakerrettukaan kuin melkein kellon ympäri. Ensi viikonloppuna vedän sitten lonkkaa! Tai neulon hampusta partsille mattoa... Ja varailen uusia messuja... :)