torstai 17. toukokuuta 2012

KERÄ, KOUKKU JA JOSSU

Tästä se ajatus sitten lähti. Lankakerästä ja koukusta - tai aluksi taisi olla kylläkin puikot. Noin neljännesvuosisata sitten. Pikku-Jossu halusi oppia neulomaan ennen kuin lukemaan. Jonkin aikaa jouduttiin vielä odottelemaan, että koordinaatio kehittyisi. Olikohan ensimmäisellä vai toisella luokalla (äitikään ei muistanut) kun aloitin ensimmäisen villapaitani, minttu-valkea-raidallisen, aina oikeaa. Puolet silmukoista tippui matkan varrella, mutta taisi siitä tulla kuitenkin nukelle peitto. 


Löysin lankakätköistäni tämän (yllä)aidon kasarilankakerän, jolla ikää on reilusti yli 20 vuotta. Voin kertoa että tuo tekokuitupöheikkö ei sitten millään luistanut puikoilla. Testasin! Puikko on ensimmäinen itse ostamani, toinen oli näköjään hukassa. Näissä on sitä historian havinaa ja tunnetta.

Lapsuudessa inspiraation lähteenä toimivat vanhempien kirjahyllyä koristanut 70-luvun kirjasarja "Kauneimmat käsityöt" ja äidin kotiin tilaama Suuri Käsityölehti. Ajoin äitini hulluuden partaalle kaivamalla kaapista esiin yhä aina uudelleen lehdet ja niiden kaava-arkit.










Tämä aukeama oli jatkuvasti käytössä lapsena. Tupsuloita väännettiin kunnon lapsityövoimalla.


Mikä ihana moderni taideteos tuolla kutojan taustalla pilkottaa???

Tästä mekosta ajattelin inspiroitua vielä tänä kesänä Bamboo-langan kanssa... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti